Kovin, kovin väsynyttä pohdintaa ihmisistä. Ja itsestäni. Väsynyt deephit tyhjäkäynti on aika hyvä kuvaus.
Olen pohtinut sitä. Onko minun tapani ajatella jotenkin
erilainen kuin muiden? Olenko jotenkin ”kypsempi”? Minä osaan ajatella asiat
pitkällä tähtäimellä. Pystyn tiedostamaan oman toimintani ja sen vaikuttimet ja
motiivit. Jos käyttäydyn jotenkin epätavallisesti, voin johtaa sen erilaisiin
asioihin.
Viime talvena kirosin itseäni kun koin että en ollut enää
sama äänekäs ja puhelias ihminen, vaan vetäydyin ja jäin kuuntelemaan. Se
ärsytti minua. Mutta heti kun pysähdyin hetkeksi miettimään miksi tein niin,
löysin kaikki siihen johtaneet tekijät päästäni. Pelkäsin ihmisiä. Liikuin
joukossa jossa oli minua vanhempia ja viisaampia ja kokeneempia ihmisiä, ja
pelkäsin että jos sanon jotain väärin, olen menettänyt maineeni. Ja maine on
aina tärkeä, siitäkin oli kyse. Jos on vain cool, ei voi olla nolo. Tiedostan
senkin, miten naiivi ajatus tämä on.
Kaikki nuoren käyttäytymiseen liittyvät tekijät voidaan aina
sitoa koulukiusaamiseen. Se on luultavasti suurin vaikuttaja kaikkeen miten
ihmiset toimivat, ja voin yleistää tämän kaikkiin koska luultavasti tämän ajan
lapsista ja nuorista lähes kaikkia on joskus kiusattu. Se voi saada ihmisen
vetäytymään ja sulkemaan muut ulkopuolelle, herättää varautuneisuutta muita
kohtaan. Tai sitten, omalla kohdallani tämä on sopivampi, nostaa esiin kapinaa.
”Minä en välitä sinusta ja yritäyksistäsi horjuttaa, minä pysyn pystyssä ja
olen ylpeä”. Pitää olla cool ollakseen cool.
Helppo kuvaus ajattelulleni olisi että olen kyynikko. Seurustelusuhteista
ensimmäinen ajatukseni on kauanko se muka kestää. Tässä iässä ei voi ajatella
että jokin kestää ikuisesti, enkä minä edes haluaisi minkään kestävän. Nuorena
kaikki on lyhytaikaista ja ainaisessa liikkeessä, ja minä en halua jäädä sen
kyydistä tarrautumalla johonkin.
Vaikka olen ylpeä siitä mitä olen nyt, ja tyytyväinen
itseeni, en halua olla sitä enää kymmenen, en edes viiden vuoden päästä. Muutos
on kaiken a ja o, enkä ymmärrä ihmisiä jotka haluavat tarrautua. Ystäviä, jotka
uskovat olevansa ikuisesti sellaisia kuin ovat nyt, ja haluavat minun olevan
myös. Tiedostan, että mustavalkoinen ajattelu kuuluu ikään. Ääriaatteet ja
niiden uskominen absoluuttiseksi totuudeksi on vain tapa kasvaa isoksi, oppia
kantapään kautta.
Joskus tuntuu, että kukaan muu ei näe asioita niin. Ihmiset
ympärilläni näkevät vain juuri sen hetken, sen ajan ja asian johon ovat
keskittyneet. He näkevät suunnan, ja heittäytyvät sen mukaan kaulaansa myöten,
ja jäävät paikoilleen määränpäähänsä. Ehkä he eivät halua nähdä, kuinka kaikki
vaihtelee. Minä haluan kulkea virran mukana, nähdä asiat sen varrella
pysähtymättä vielä pitkään aikaan.
Tiedätkö, minua samaan aikaan sekä ärsyttää naama vihertäen, miten jotkut voivat olla todella aikuisia – eivätkä vain esitä - että helpottaa hyvänolon lämpöaalloilla. Teitä, tai meitä, vastuullisia on liian vähän.
VastaaPoista