Ruusu

Ruusu

perjantai 28. syyskuuta 2012

Arkistojen runoaarteita


Repisin irti tuonkin ruuvin
olen kyllästynyt olemaan ehjä
lainaatko ruuvimeisseliä?

---

Rakkaus

Laitan kämmenen rintaa vasten
tunnen sun sydämen
sä olet ruska, hiirvenkorva
mun elämän murroskohta
saat mut eloon
ja irrottamaan juurista
vapaapudotukseen


---

Viha

Mä poltan maan sun jalkojen alta
repisin irti silmät päästä
potkisin kun oot vielä maassa
tekisin kaiken minkä sä teit mulle

mutta seison vaan kaukana
ja toivon että katse voisi tappaa



---

Raha poltettu otsaan
sen puutteessa myyty sielu
kumarra armon antajaa
mustan kullan vartijaa

---


Kuolemansynnit ja niiden seuraukset

Nosta katseesi
ja katso vihaasi silmästä silmään.
ole ylpeä tuosta tunteesta
joka synniksi nimettiin.
Näe kasvoillasi himo
tuo likainen, verenpunainen
kadehtiva nautinnonkaipuu.
Ole syntinen,
ole likainen
ja ole ahne.
Pian olet tuomittu
toimittamistasi synneistä
enää voit
mässäillä viimeisellä ateriallasi
ja haudassa
harjoittaa laiskuutta.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

lauantai 22. syyskuuta 2012

Shuffle- harjoitus

Yritin vaihteeksi proosaa. Olen sen verran kykenemätön mihinkään omaan, että päädyin käyttämään hahmoinani Holmesia ja Watsonia BBC:n Sherlock- sarjasta.

Tämä on eräänsorttinen kirjoitusharjoitus jonka bongasin jostain, laitoin Spotify:stä shufflen päälle ja kirjoitin jokaisen kappaleen aikana jotain mihin satuin siitä inspiroitumaan. Materiaalin laatu nyt on mitä on, epäselkeys, kliseisyys ja keskeneräisyys löytyy varmaan pääteemoina. Mutta laatuun katsomatta, laitan kaikki kahdeksan pätkää jotka sain aikaan.

Nauttikaa tai naurakaa tai itkekää tai mitä tykkäätte.

1.       U2 - october
Pitkiä katseita, huokauksia. Teräviä sanoja. Miksi edes jaksan enää. Riita päätyy aina siihen että sinä käännät selkäsi. Minä huudan siihen. Samalla toivoisin voivani kääriä käteni ympärillesi. Kuiskailla kauniita sanoja.

2.       Pasa – Juuret
Taas niitä aamuja. Nousen ja juoksen keittiöön, mitä olet taas saanut päähäsi. Onko tämä sen arvoista. Kai se on. Tavallaan nautin sinun vahtimisestasi. Kun saan kiskoa sinut pois jostain ongelmista, pieniä tekosyitä vetää sinut lähelleni. Voisin pysähtyä hetkeksi, hymyillä edes kerran, nauraa hulluudellesi. Olisi niin paljon helpompaa vain hyväksyä sinut, ei edes yrittää muuttaa sinua. Virheesi sinusta nimenomaan tekevät kauniin.

3.       J. Karjalainen - Käännyn hiljaa pois
Ammuit viimeisen luodin seinään. Se on nyt yhtä suurta aukkoa, ja minä olen saanut tarpeekseni. Olet kuin pieni lapsi, epätoivoinen. Tiedät ylittäneesi rajan. Enää ei kannata edes yrittää korjata mitään. Kaikki se tunne ja empatia ei enää auta, minun pitää päästä pois ennen kuin olen seuraava maalitaulu. Kun olet tuhonnut kaiken muun ympäriltäsi jää vain minä jäljelle. Ja sinun on jatkettava tuhoamista.

4.       Lauri Tähkä & elonkerjuu - Suudellaan
Hymyilyttää, naurattaa. Käsiä ja huulia ja silmiä. Silmät sävy sävyyn samettisen taivaan kanssa, mieli kuin kosken kuohut. Seuraan sinua, olen sinun. Voit viedä minut minne vain, kotiin tai vaaraan ja minä seuraan sinua. Olen turvasi, sydämeni kotisi. Ja sinä minun. Tarkkailemisesi on taidetta, väriläiskien heittelyä kankaalle, sotkun estetiikka.

5.       Sielun Veljet - Peltirumpu
Poltat. Palat. Lyöt liekkejä, jotka maalaavat olohuoneen seinät mustaksi ja valaisevat kasvosi mielipuoliseksi. Tulesi kietoo minut syleilyynsä, en pääse pois. Kipinät polttavat mutta tiedän että et käräytä minua. Voit tuhota koko maailman, jättää siitä vain tuhkat jäljelle, mutta minuun et satu. Sinun tulesi ei polta minua, vaikka kuinka tietäisit miten minut voi purkaa, et kykene tekemään sitä. Minä tiedän nyt mikä on maailman todellinen voima, mikä sitä tuhoaa ja rakentaa. Sinä näytät minulle kaikki todelliset turvat ja vaarat, ansat ja voimavarat.

Vaihdoin tässä välissä henkilöä josta kirjoitin--

6.       Apulanta - Vääryyttä!!1

Kello, noki, arpi - Ikä, siviilisääty ja poliittinen vakaumus. Minun ei tarvitse tietää mitään, minulle kerrotaan kaikki. Etiikan lait eivät koske minua, näen niiden läpi, yli ja ympäri. Osaan itsekin arvioida mitä tulee ja ei tule tehdä, minun ei tarvitse seurata keinotekoisia sääntöjä. Vain sinä rikot minun näkökenttääni. Minä näen sinun lävitsesi kuten kaiken muunkin, mutta jokin sinussa jää kiinni. Jokin voima jää näkyviin enkä pääse siitä eroon.¨

7.       Ismo Alanko - Kun suomi putos puusta
Normaali sunnuntaipäivä. Kaikki tapahtuu kuten muutenkin, tee kiehuu minuutilleen tuttuun aikaan, hammasten harjaaminen ei kestä pidempään. Kylpyhuoneen oven auetessa höyry nousee olohuoneeseen ja kosteuttaa jo irtoilevan oven yläpuolella olevan tapetin. Mikään ei eroa rutiinista. Paitsi sinä. Sinä et mene yläkertaan. Tulet minua kohti. Sinä hymyilet, sinä näet. Tiedän että näet. Huomaat katseeni, sykkeeni, tunteeni. ja sinä hymyilet niille. Luen silmistäsi: minä myös. Sunnuntai ei ollut enää tavallinen sunnuntai. Ei kello viiden teetä, ei sanomalehden lukemista. Et kirjoita sanaakaan. Sinä katsot minua, minun lävitseni. Sinä tutustut minuun uudelleen.

8.       Nickelback - How you remind me
Minun on palattava kotiin. Muualla en ole mitään. Vain sinä teet minusta ihmisen, tuntevan olennon. En voi enää olla kone, tunteeseen kykenemätön järki. Tarvitsen sinua, sinä teet minusta ihmisen, en halua olla mitään muuta. Työ ei ole enää prioriteetti. Sinä saat minun aivoni sulamaan ja tyhjenemään. Olet turvariepuni, lämmin kuppi teetä joka lämmittää minua läpikotaisin - Aromikas ja yksinkertainen. Lämpösi leviää lävitseni, sormenpäihini, sydämeeni. Saat kasvojeni lihakset rentoutuvat hymyyn.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Syksy ja merkityksetön pehmorock


Tajusin että on tullut syksy. Koivut ovat pudottaneet kellastuneet lehtensä kävelykaduille. Pieni tihkuttava sade liimaa ne asfalttiin kuin pienet laastarit. Sadevesi menee kengistä läpi.

Syksy on kaikessa rumuudessaan kaunista.

Kesä ja syksy ovat vielä sekaisin. Tuore seitsemäsluokkalainen on vaihtamassa väriä nuoreksi, yhä kantaen lapsuutensa rippeitä. Näkyvimmät lehdet ovat punaista ja keltaista. Koivujen neitseellinen vihreys on harmaantunut ja lähtenyt kellastumaan. Harmaata pilvikerrosta vasten vaahterat vuotavat verta.

Jokin vain painaa. Syksy on ihana vuodenaika, mutta se painaa alas. Kaikki ne miljoonat pienet vesipisarat jotka vain hipovat harteita työntävät teekupin ääreen. Jos vain olisi aikaa.

Aistin potentiaalia. Uudet ja vanhat ja vaihtuvat virtaukset antavat toivoa ja odotuksia. Nyt selviää vielä käpertymällä hetkeen. Ehkä ottaa ystäviä mukaan. Kohta tarvitsen jotain radikaalia. Syksyn itseään toistavuus kauneudessaan vaatii muutaman neonviivan. 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Ei enää ikinä koskaan Aamulehteä


Aamulehti. Tampereen luetuin sanomalehti. Sitä sietää miettiä miksi.
   Internetissä törmää vähän väliä keskusteluun Aamulehden mauttomasti tehdyistä jutuista ja sitä lukiessa tuntee saavansa päänsärkyä ihan vain laaduttomuudesta. Sain tänään kouluvierailulla selville syyn.
    Aamulehden Moro-liitteen päätoimittaja puhui meille lehden toimituksen auditoriossa. Kouluni vanhemmat viestintälinjalaiset ovat tehneet Moron "oma juttu" sivulle harjoituksena pieniä uutisia, ja Herra Isoherra Päätoimittaja kertoi millaisia juttuja nettisivuille toivottaisiin. Hänen tärkein pointtinsa tässä aiheessa oli kuitenkin että meillä oli liian korkea uutiskynnys, ja pyrimme tuottamaan "liian hienoa tavaraa".
    Se on ymmärrettävää, että "oma juttu" osion ei tarvitse olla ammattimaista, mutta luulisi että jos joku tavallinen tallaaja jaksaa väsätä jotain oikeasti hienoa, sitä arvostettaisiin. Mutta näemmä ei.
   
"Ettekö te siis oikeasti halua tehdä hyvää journalismia?"

"No se nyt riippuu miten 'hyvä journalismi' määritellään. Painolehtien lukijamäärä on viime vuosina laskenut, paitsi meillä Aamulehdessä. Me olemme viimeisen vuoden aikana saaneet 16% lisää lukijoita, mikä on paljon."

Minulla ei ole enää uskoa sanomalehtiin. Miksi olla toimittaja, jos ei halua tehdä hyviä uutisia, vaan ainoa relevantti asia on lukijamäärät? Saati sitten ohjeistaa alan opiskelijoita että "ei kannata tehdä hyvää jälkeä, ei sitä kukaan tarvitse".
    Loppu vierailun aikana Herra Päätoimittaja viittasi useaan otteeseen "..kun te olette tälle alalle suuntautuneita nuoria...". En osaa sanoa muuta kuin: en todellakaan ole tämän vierailun jälkeen.
   Aamulehden laaduttoman journalismin salaisuus on selvitetty. Opin ainakin sen, että en koskaan, ikinä, halua työskennellä siinä lehdessä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tärkeää ja ei niin tärkeää



Se täyttää pään
jyskyttää
laittaa liikkeelle, liikkumaan, liikkeeseen
se on basso
joka jymisee
rytmi
joka valuu ohimoilla
hiki joka panee jalat liikkumaan
huutamaan
eloon






oi kun on niin kaunista
valoisaa
rakastavaa
yön aurinko valaisee syyskuunkin
ihminen vaan rakastaa
hymyilyttää kun kustaan niskaan
sillä kusi on kultaista
rakastettavaa
olla rakastava
ja kaikki on niin hyvin
oi kun on niin kaunista



ajattele
tunne
elä
tämä on kannanotto

kun otan kantaa
olen osa yhteiskuntaa
rakentava osa

kerron miten elää
elääkseni

elän yhteiskunnalle
jotta voin kuolla


maanantai 3. syyskuuta 2012

Pieni fetissini sanaan "säikeitä"


Pimeää ja pihlajanmarjoja, puussa ja kädessä ja tiellä. Pyörin, pyörin katson taivasta ja tarraan tolpasta, pyörin. Kuu kurkistaa koivun läpi kuin vastuu tai huominen. Minä pyörin tiellä ja heittelen pihlajanmarjoja.

Pysähdyn katse taivaassa. Tähtiä, mustaa, katuvaloja ja auringonlaskun rippeitä. Voisin joskus mennä katsomaan taivasta. Maata lumisessa hyppytornissa, ilman valaistusta. Koettaa taas joskus nähdä sen valtavan tähtien raidan, yötaivaan jota ei kaupungissa muuten näy. Muistella.

Haluaisin olla vapaa, pyöriä ja pyöriä, yksin. Minulle yksin on yhtä kuin ystävien kanssa. Maata hangessa ja asfaltilla ja katsoa punaisia pisteitä harmaassa ja säihkyviä sinisessä. Pohtia mitä minä haluan, mitä minä olen ja entä jos.

Ystäviä ja talvi ja tähtitaivas, epävarmuutta ja muistoja ja muutoksia ja murroskohtia. Mitä jos kaikki ei olisi mennyt niin. Olisinko rikkinäisempi ihminen, olisinko onnellinen. Olisiko elämä parempaa. Entä jos minä olisin vahvempi, muut heikompia tai toisinpäin.

Mitä luen ja mitä kuulen muuttaa ajatuksiani. Runeberg saa sanoista soljuvia ja lauseista kauniita, onnellisuudenkatkuisia riiminpuolikkaita. Alanko repii aivotukseni ruman raa’an ja karun solisevan unenomaiselle polulle, pakahtumaan toiveeseen että osaisin maalata näkemääni. Sonja O yrittää saada kieleni kivimyllyksi, sylkemään ja suoltamaan kipua ja aggressiota, repimään, tehdä kaikesta yhtä raivoisan kirjoittamisen väkivaltaista aforismia.

Missä on minun ääneni? Jos piirrän mitä näen, puhun mitä kuulen ja kirjoitan mitä luen. Olen Hesseä Saarikoskea Alankoa Runebergiä Tarantinoa Eppuja Karjalaista filmiteollisuutta Wirtasta brittikomediaa ja luetteloa luettelon perään. Kulttuurista rakennettujen identiteetin palasten hedelmäsalaatissa en koskaan istu paikallani, liikun ja myllerrän, olen kaikkia aiheita ja kaikki osallistujat.

Olen viiva, ylösalaisin piirretty puu. Miljoonat viivat ja haarat ja oksat johtavat runkoon jossa kaikki ne ovat pieniä säikeitä.

Säikeitä.