Tajusin että on tullut syksy. Koivut ovat pudottaneet
kellastuneet lehtensä kävelykaduille. Pieni tihkuttava sade liimaa ne asfalttiin
kuin pienet laastarit. Sadevesi menee kengistä läpi.
Syksy on kaikessa rumuudessaan kaunista.
Kesä ja syksy ovat vielä sekaisin. Tuore
seitsemäsluokkalainen on vaihtamassa väriä nuoreksi, yhä kantaen lapsuutensa
rippeitä. Näkyvimmät lehdet ovat punaista ja keltaista. Koivujen neitseellinen
vihreys on harmaantunut ja lähtenyt kellastumaan. Harmaata pilvikerrosta vasten
vaahterat vuotavat verta.
Jokin vain painaa. Syksy on ihana vuodenaika, mutta se
painaa alas. Kaikki ne miljoonat pienet vesipisarat jotka vain hipovat harteita
työntävät teekupin ääreen. Jos vain olisi aikaa.
Aistin potentiaalia. Uudet ja vanhat ja vaihtuvat virtaukset
antavat toivoa ja odotuksia. Nyt selviää vielä käpertymällä hetkeen. Ehkä ottaa
ystäviä mukaan. Kohta tarvitsen jotain radikaalia. Syksyn itseään toistavuus
kauneudessaan vaatii muutaman neonviivan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti