Guil (Luovuttaen) Joku voi tulla sisään. Sen varaanhan me loppujen
lopuksi laskemme. Pohjimmiltaan.
Reilu tauko.
Ros Ehkä he ovat kiireessä tallanneet
toisensa kuoliaaksi… Huuda heitä. Jotain provosoivaa. Herätä heidän kiinnostuksensa.
Guil Pyörät on laitettu pyörimään, ja
niillä on oma paikkansa, johon me olemme… tuomitut. Jokaista liikettä määrää
edellinen – se on järjestyksen merkitys. Jos alamme toimimaan
sattumanvaraisesti, syntyy vain kaaos; koska jos me satumme, vain satumme
löytämään, tai edes epäilemään, että meidän oma-aloitteisuutemme on osa heidän
järjestystään, tiedämme olevamme hukassa. (Hän
istuu.) Tang dynastian kiinalainen – joka on itsessään filosofi –
uneksi olevansa perhonen, ja siitä hetkestä eteenpäin hän ei ollut koskaan
aivan varma etteikö hän ollut perhonen joka uneksi olevansa kiinalainen
filosofi. Kadehdi häntä; kaksinapaisessa varmuudessaan.
Reilu tauko. Ros hypähtää pystyyn ja mylvähtää yleisölle.
Ros Tulta!
Guil hyppää pystyyn.
Guil Missä?
Ros Kaikki hyvin – demonstroin
sananvapauden väärinkäyttöä. Todistaakseni että se on olemassa. (Hän katsoo yleisöä, ainakin siihen
suuntaan, halveksuvasti – sitten muihin suuntiin, ja taas eteen.) Ei
elettäkään. Heidän pitäisi palaa kuoliaaksi saappaissaan.
Ros ottaa pussistaan yhden kolikoistaan.
Heittää. Ottaa kiinni. Katsoo sitä. Laittaa sen takaisin.
Guil Mikä se oli?
Ros Mitä?
Guil Kruuna vai klaava?
Ros Ai. En katsonut.
Guil Katsoitpas.
Ros Ai, katsoinko? (Hän ottaa kolikon ja tarkkailee sitä) Olet oikeassa – niin taisin
tehdä.
Guil Mikä on viimeisin asia jonka
muistat?
Ros En haluaisi tulla muistutetuksi
siitä.
Guil Ylitämme siltamme kun tulemme
niiden luokse, ja poltamme ne takanamme, ilman mitään näyttöä etenemisestämme
paitsi muisto savun hajusta, ja oletus että kerran silmämme kostuivat.
Ros lähestyy häntä pirteästi, pidellen
kolikkoa sormensa ja peukalonsa välissä. Hän peittää sen toisella kädellään,
vetää nyrkkinsä erilleen ja ojentaa niitä Guilille. Guil katsoo niitä. Osoittaa
vasenta kättä, ja Ros avaa sen näyttääkseen sen olevan tyhjä.
Ros Ei.
Sama toistuu. Guil osoittaa taas vasenta
kättä. Ros näyttää sen olevan tyhjä.
Tuplahuijaus!
Sama toistuu – Guil koskettaa ensin toista
kättä, sitten toista kättä, nopeasti. Ros huolimattomasti näyttää että molemmat
ovat tyhjiä. Ros nauraa Guilin kääntyessä takanäyttämölle. Ros lakkaa
nauramasta ja katselee jalkojensa ympärille, taputtelee vaatteitaan, ymmällään.
Hänet keskeyttää Polonius joka astuu
takanäyttämölle perässään Hamlet ja Traagikot.
Polonius (Tulee sisään) Tulkaa, herrat
Hamlet Seuratkaa häntä, ystävät.
Kuulemme huomenna näytelmän.
Kommentoi Pelurille, joka kulkee
Traagikoista viimeisenä.
Kuulkaahan,
vanha veikko, osaatteko esittää Gonzagon murhan? *
Peluri Kyllä, herra.
Hamlet Haluamme nähdä sen huomisiltana.
Ja jos tarvitaan, voitte kai opetella kahdentoista tai kuudentoista rivin
lisäyksen, jonka minä kirjoitan ja sovitan näytelmään. Käykö?*
Peluri Kyllä, herra.
Hamlet Hyvä. Seuraa tuota herraa, ja
varo pilkkaamasta häntä.
Peluri ylittää takanäyttämöä, ja huomioi
Rosin ja Guilin. Pysähtyy. Hamlet ylittää etunäyttämöä ja puhuttelee heitä
hengähtämättä välillä.
Hamlet Ystäväni, jätän teidät iltaan
saakka. Olette tervetulleita Elisnoreen.
Ros Hyvä, herrani.
Hamlet poistuu.
Guil Olette siis vaihtaneet kuulumisia.
Peluri (Kylmästi) Emme vielä, herra.
Guil Nyt, varo puheitasi, tai saatamme
repiä kielesi irti ja heittää sinusta loput menemään, kuin satakielen
Roomalaisista juhlista.
Ros Veit sanat suustani.
Guil Et keksisi sanottavaa.
Ros Kielesi olisi solmussa.
Guil Kuin mykistetty yksinpuhelu
Ros Kuin satakieli Roomalaisissa
juhlissa
Guil Sanavalintasi murenevat
Ros Repliikkisi leikataan
Guil Pantomiimiksi
Ros Ja dramaattisiksi tauoiksi
Guil Et koskaan löydä sanottavaa
Ros Nuole huuliasi
Guil Maista kyyneleesi
Ros Aamiaisesi
Guil Et huomaa eroa
Ros Sitä ei ole
Guil Viemme kaikki sanat suustasi
Ros Olet siis ymmärtänyt
Guil Olet saanut juonesta kiinni.
Peluri (Keskeyttää) Ei vielä!
(Katkerasti) Te jätitte meidät.
Guil Oi! Olin jo unohtanut – esititte
dramaattisen spektaakkelin matkalla. Kyllä, olen pahoillani että emme nähneet
sitä.
Peluri (Puuskahtaa) Emme voi katsoa toisiamme silmiin! (Tauko, hallitummin.) Ette ymmärrä sen
nöyryyttävyyttä – tulla huijatuksi pois ainoasta oletuksesta, joka tekee
olemassaolostamme mahdollista – että joku katselee…
Juoni oli kaksi ruumista poissa ennen kuin huomasimme itsemme, riisuutuneina
alasti keskellä ei mitään, vyöryen alas pohjattomaan kaivoon.
Ros Tuoko
on kolmekymmentäkahdeksan?
Peluri (neuvottomana) Siellä me olimme – hulluja lapsia sipsuttelemassa
ympäriinsä vaatteissa joita kukaan ei koskaan käyttänyt, puhuen kuin kukaan ei
koskaan puhunut, vannoen rakkautta siivillä ja rimmaavilla säkeillä, tappamassa
toisiaan puumiekoilla, onttoja uskon vakuutteluja viskottuna tyhjien koston
lupausten perään – ja jokainen ele, jokainen poseeraus, kadoten ohueen
tyhjään ilmaan. Maksoimme itsekunnioituksemme lunnaina pilville, ja
ymmärtämättömät linnut kuuntelivat. (Hän
käy heidän kimppuunsa) Ettekö näe?! Me olemme näyttelijöitä – olemme ihmisten vastakohta!
He hätkähtävät ihmeissään, hänen äänensä
tasoittuu.
Ajattele,
mielessäsi, nyt, ajattele kaikkein… yksityisintä… salaisuutta…
henkilökohtaisinta asiaa jonka olet koskaan tehnyt turvassa oman
tietoisuutesi yksityisyydessä…
Hän antaa heille – ja yleisölle – kunnon
tauon. Ros katsahtaa välttelevästi.
Ajatteletteko
sitä? (Hän iskee äänellään ja päällään)
No, näin kun teit sen!
Ros hypähtää pystyyn, peitellen hulluna.
Ros Etpäs! Se on vale! (Hän tajuaa joutuneensa pilailun kohteeksi
ja istuu taas alas.)
Peluri Me olemme näyttelijöitä… Me panttasimme oman identiteettimme,
turvaan alamme käytäntöihin; saadaksemme jonkun katselemaan. Ja sitten, vähitellen, kukaan
ei katsellut. Olimme jumissa, pulassa. Se ei ollut kauemmin murhaajan pitkä
yksinpuhelu, kun pystyimme katsomaan ympärillemme; Niin jumissa kuin
ääriviivamme olivat, silmämme etsivät teitä, ensin itsevarmasti, sitten
epäröiden, sitten epätoivoisena kun jokainen nurmitilkku, jokainen lokikirja,
jokainen paljas kulma joka suunnassa paljastui asumattomaksi, ja jatkuvasti
samalla murhanhimoinen Kuningas puhuttelee horisonttia masentavalla ja
loputtomanpitkällä syyllisyydellään… Päämme alkavat liikkua, varovaisesti kuin
liskolla, tahrattoman Rosalindan ruumis pilkahtaa hänen sormiensa läpi, ja
Kuningas kompuroi. Ja vielä silloin, tapa itsepäiseen luottamukseen, jonka
katsojamme huomasivat lähimmän pensaan takaa, pakotti ruumiimme kompuroimaan
vielä pitkälle kun ne olivat tyhjentyneet merkityksestä, kuin pakovaunu he
pakottautuivat pysähtymään. Kukaan ei tullut lähemmäs. Kukaan ei huutanut
meille. Hiljaisuutta olisi voinut leikata veitsellä, se otti meidät
hallintaansa; se oli säädytön. Otimme pois kruunumme ja miekkamme ja kultaiset
kankaamme ja siirryimme hiljaa tielle kohti Elisnorea.
Hiljaisuus. Sitten Guil taputtaa yksin hidastempoisella harkitulla
ironialla.
Guil Upeasti uudelleen-esitetty – Jos silmäni voisivat itkeä! …Aika
reilusti metaforia, sanon vaan. EI kritiikkiä - vain makukysymys. Ja niin, täällä te olette – toden teolla. Se on
sanonta… Eikö olekin? No sanotaan että olemme hyvittäneet sen, sinulla tuskin
on epäilystäkään ketä kiittää esityksestänne oikeudessa.
Ros Me laskemme sen varaan, että te vedätte hänet pois itsestään.
Olette nautinto jonka luo houkuttelemme hänet – (Häneltä karkaa pieni hihitys, mutta vakavoituu heti) ja sillä en
tarkoita tavallista roskaanne; ette voi kohdella aatelistoa kuin ihmisiä joilla
on tavallisia perverssejä haluja. He eivät tiedä siitä mitään, ja te ette tiedä
heistä mitään, yhteiseen selviytymisen nimissä.
Joten esitä hänelle hyvä siisti näytös joka sopii koko perheelle, tai
voit levätä varmana että tulette tänään esiintymään tavernassa.
Guil Tai huomenna.
Ros Tai ette.
---
* merkityt ovat suoraan Eeva-Liisa Mannerin Hamlet- suomennoksesta
---
* merkityt ovat suoraan Eeva-Liisa Mannerin Hamlet- suomennoksesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti