Ruusu

Ruusu

maanantai 10. joulukuuta 2012

10. Joulukuuta - Ihmisen vastakohta



Guil (Luovuttaen) Joku voi tulla sisään. Sen varaanhan me loppujen lopuksi laskemme. Pohjimmiltaan.
Reilu tauko.
Ros Ehkä he ovat kiireessä tallanneet toisensa kuoliaaksi… Huuda heitä. Jotain provosoivaa. Herätä heidän kiinnostuksensa.
Guil Pyörät on laitettu pyörimään, ja niillä on oma paikkansa, johon me olemme… tuomitut. Jokaista liikettä määrää edellinen – se on järjestyksen merkitys. Jos alamme toimimaan sattumanvaraisesti, syntyy vain kaaos; koska jos me satumme, vain satumme löytämään, tai edes epäilemään, että meidän oma-aloitteisuutemme on osa heidän järjestystään, tiedämme olevamme hukassa. (Hän istuu.) Tang dynastian kiinalainen –  joka on itsessään filosofi – uneksi olevansa perhonen, ja siitä hetkestä eteenpäin hän ei ollut koskaan aivan varma etteikö hän ollut perhonen joka uneksi olevansa kiinalainen filosofi. Kadehdi häntä; kaksinapaisessa varmuudessaan.
Reilu tauko. Ros hypähtää pystyyn ja mylvähtää yleisölle.
Ros Tulta!
Guil hyppää pystyyn.
Guil Missä?
Ros Kaikki hyvin – demonstroin sananvapauden väärinkäyttöä. Todistaakseni että se on olemassa. (Hän katsoo yleisöä, ainakin siihen suuntaan, halveksuvasti – sitten muihin suuntiin, ja taas eteen.) Ei elettäkään. Heidän pitäisi palaa kuoliaaksi saappaissaan.
Ros ottaa pussistaan yhden kolikoistaan. Heittää. Ottaa kiinni. Katsoo sitä. Laittaa sen takaisin.
Guil Mikä se oli?
Ros Mitä?
Guil Kruuna vai klaava?
Ros Ai. En katsonut.
Guil Katsoitpas.
Ros Ai, katsoinko? (Hän ottaa kolikon ja tarkkailee sitä) Olet oikeassa – niin taisin tehdä.
Guil Mikä on viimeisin asia jonka muistat?
Ros En haluaisi tulla muistutetuksi siitä.
Guil Ylitämme siltamme kun tulemme niiden luokse, ja poltamme ne takanamme, ilman mitään näyttöä etenemisestämme paitsi muisto savun hajusta, ja oletus että kerran silmämme kostuivat.
Ros lähestyy häntä pirteästi, pidellen kolikkoa sormensa ja peukalonsa välissä. Hän peittää sen toisella kädellään, vetää nyrkkinsä erilleen ja ojentaa niitä Guilille. Guil katsoo niitä. Osoittaa vasenta kättä, ja Ros avaa sen näyttääkseen sen olevan tyhjä.
Ros Ei.
Sama toistuu. Guil osoittaa taas vasenta kättä. Ros näyttää sen olevan tyhjä.
Tuplahuijaus!
Sama toistuu – Guil koskettaa ensin toista kättä, sitten toista kättä, nopeasti. Ros huolimattomasti näyttää että molemmat ovat tyhjiä. Ros nauraa Guilin kääntyessä takanäyttämölle. Ros lakkaa nauramasta ja katselee jalkojensa ympärille, taputtelee vaatteitaan, ymmällään.
Hänet keskeyttää Polonius joka astuu takanäyttämölle perässään Hamlet ja Traagikot.
Polonius (Tulee sisään) Tulkaa, herrat
Hamlet Seuratkaa häntä, ystävät. Kuulemme huomenna näytelmän.
Kommentoi Pelurille, joka kulkee Traagikoista viimeisenä.
Kuulkaahan, vanha veikko, osaatteko esittää Gonzagon murhan? *
Peluri Kyllä, herra.
Hamlet Haluamme nähdä sen huomisiltana. Ja jos tarvitaan, voitte kai opetella kahdentoista tai kuudentoista rivin lisäyksen, jonka minä kirjoitan ja sovitan näytelmään. Käykö?*
Peluri Kyllä, herra.
Hamlet Hyvä. Seuraa tuota herraa, ja varo pilkkaamasta häntä.
Peluri ylittää takanäyttämöä, ja huomioi Rosin ja Guilin. Pysähtyy. Hamlet ylittää etunäyttämöä ja puhuttelee heitä hengähtämättä välillä.
Hamlet Ystäväni, jätän teidät iltaan saakka. Olette tervetulleita Elisnoreen.
Ros Hyvä, herrani.
Hamlet poistuu.
Guil Olette siis vaihtaneet kuulumisia.
Peluri (Kylmästi) Emme vielä, herra.
Guil Nyt, varo puheitasi, tai saatamme repiä kielesi irti ja heittää sinusta loput menemään, kuin satakielen Roomalaisista juhlista.
Ros Veit sanat suustani.
Guil Et keksisi sanottavaa.
Ros Kielesi olisi solmussa.
Guil Kuin mykistetty yksinpuhelu
Ros Kuin satakieli Roomalaisissa juhlissa
Guil Sanavalintasi murenevat
Ros Repliikkisi leikataan
Guil Pantomiimiksi
Ros Ja dramaattisiksi tauoiksi
Guil Et koskaan löydä sanottavaa
Ros Nuole huuliasi
Guil Maista kyyneleesi
Ros Aamiaisesi
Guil Et huomaa eroa
Ros Sitä ei ole
Guil Viemme kaikki sanat suustasi
Ros Olet siis ymmärtänyt
Guil Olet saanut juonesta kiinni.
Peluri (Keskeyttää) Ei vielä! (Katkerasti) Te jätitte meidät.
Guil Oi! Olin jo unohtanut – esititte dramaattisen spektaakkelin matkalla. Kyllä, olen pahoillani että emme nähneet sitä.
Peluri (Puuskahtaa) Emme voi katsoa toisiamme silmiin! (Tauko, hallitummin.) Ette ymmärrä sen nöyryyttävyyttä – tulla huijatuksi pois ainoasta oletuksesta, joka tekee olemassaolostamme mahdollista – että joku katselee… Juoni oli kaksi ruumista poissa ennen kuin huomasimme itsemme, riisuutuneina alasti keskellä ei mitään, vyöryen alas pohjattomaan kaivoon.
Ros Tuoko on kolmekymmentäkahdeksan?
Peluri (neuvottomana) Siellä me olimme – hulluja lapsia sipsuttelemassa ympäriinsä vaatteissa joita kukaan ei koskaan käyttänyt, puhuen kuin kukaan ei koskaan puhunut, vannoen rakkautta siivillä ja rimmaavilla säkeillä, tappamassa toisiaan puumiekoilla, onttoja uskon vakuutteluja viskottuna tyhjien koston lupausten perään – ja jokainen ele, jokainen poseeraus, kadoten ohueen tyhjään ilmaan. Maksoimme itsekunnioituksemme lunnaina pilville, ja ymmärtämättömät linnut kuuntelivat. (Hän käy heidän kimppuunsa) Ettekö näe?! Me olemme näyttelijöitä – olemme ihmisten vastakohta!
He hätkähtävät ihmeissään, hänen äänensä tasoittuu.
Ajattele, mielessäsi, nyt, ajattele kaikkein… yksityisintä… salaisuutta… henkilökohtaisinta asiaa jonka olet koskaan tehnyt turvassa oman tietoisuutesi yksityisyydessä…
Hän antaa heille – ja yleisölle – kunnon tauon. Ros katsahtaa välttelevästi.
Ajatteletteko sitä? (Hän iskee äänellään ja päällään) No, näin kun teit sen!
Ros hypähtää pystyyn, peitellen hulluna.
Ros Etpäs! Se on vale! (Hän tajuaa joutuneensa pilailun kohteeksi ja istuu taas alas.)
Peluri Me olemme näyttelijöitä… Me panttasimme oman identiteettimme, turvaan alamme käytäntöihin; saadaksemme jonkun katselemaan. Ja sitten, vähitellen, kukaan ei katsellut. Olimme jumissa, pulassa. Se ei ollut kauemmin murhaajan pitkä yksinpuhelu, kun pystyimme katsomaan ympärillemme; Niin jumissa kuin ääriviivamme olivat, silmämme etsivät teitä, ensin itsevarmasti, sitten epäröiden, sitten epätoivoisena kun jokainen nurmitilkku, jokainen lokikirja, jokainen paljas kulma joka suunnassa paljastui asumattomaksi, ja jatkuvasti samalla murhanhimoinen Kuningas puhuttelee horisonttia masentavalla ja loputtomanpitkällä syyllisyydellään… Päämme alkavat liikkua, varovaisesti kuin liskolla, tahrattoman Rosalindan ruumis pilkahtaa hänen sormiensa läpi, ja Kuningas kompuroi. Ja vielä silloin, tapa itsepäiseen luottamukseen, jonka katsojamme huomasivat lähimmän pensaan takaa, pakotti ruumiimme kompuroimaan vielä pitkälle kun ne olivat tyhjentyneet merkityksestä, kuin pakovaunu he pakottautuivat pysähtymään. Kukaan ei tullut lähemmäs. Kukaan ei huutanut meille. Hiljaisuutta olisi voinut leikata veitsellä, se otti meidät hallintaansa; se oli säädytön. Otimme pois kruunumme ja miekkamme ja kultaiset kankaamme ja siirryimme hiljaa tielle kohti Elisnorea.
Hiljaisuus. Sitten Guil taputtaa yksin hidastempoisella harkitulla ironialla.
Guil Upeasti uudelleen-esitetty – Jos silmäni voisivat itkeä! …Aika reilusti metaforia, sanon vaan. EI kritiikkiä - vain makukysymys.  Ja niin, täällä te olette – toden teolla. Se on sanonta… Eikö olekin? No sanotaan että olemme hyvittäneet sen, sinulla tuskin on epäilystäkään ketä kiittää esityksestänne oikeudessa.
Ros Me laskemme sen varaan, että te vedätte hänet pois itsestään. Olette nautinto jonka luo houkuttelemme hänet – (Häneltä karkaa pieni hihitys, mutta vakavoituu heti) ja sillä en tarkoita tavallista roskaanne; ette voi kohdella aatelistoa kuin ihmisiä joilla on tavallisia perverssejä haluja. He eivät tiedä siitä mitään, ja te ette tiedä heistä mitään, yhteiseen selviytymisen nimissä.  Joten esitä hänelle hyvä siisti näytös joka sopii koko perheelle, tai voit levätä varmana että tulette tänään esiintymään tavernassa.
Guil Tai huomenna.
Ros Tai ette.

---

* merkityt ovat suoraan Eeva-Liisa Mannerin Hamlet- suomennoksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti