Ruusu

Ruusu

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12. Joulukuuta - Elämä laatikossa


Ros lyö kätensä yhteen ja huutaa vastakkaiseen laitaan.
Ros Seuraava!
Mutta kukaan ei tule.
Guil Mitä sinä odotit?
Ros Jotain.. Jotakuta… En mitään.
He istuvat kasvot eteenpäin.
Onko sinulla nälkä?
Guil Ei, onko sinulla?
Ros (miettii) Ei. Muistat sen kolikon.
Guil En
Ros Luulen että hukkasin sen.
Guil Minkä kolikon?
Ros En muista ihan tarkkaan
Tauko
Guil Ai, sen kolikon… Ovelaa.
Ros En muista miten tein sen.
Guil Se luultavasti tulee sinulle luonnostaan
Ros Kyllä, minulla on tässä katseenvangitsija.
Guil Tee se uudelleen.
Pienoinen tauko.
Ros Meillä ei ole siihen varaa.
Guil Totta, on ajateltava tulevaisuutta.
Ros Se on ihan tavallista
Guil Että sellainen on. Sellainen on kuitenkin koko ajan... nyt… ja nyt… ja nyt…
Ros Se voisi jatkua ikuisesti. No, ei nyt varmaankaan ikuisesti. (Tauko.) Ajatteletko itseäsi koskaan oikeasti kuolleena, makaamassa laatikossa jossa on kansi päällä?
Guil En.
Ros En minäkään, oikeastaan… Se on hölmö syy masentumiseen. Tarkoitan, että sitä ajattelee kuin olisi elävänä laatikossa, ja unohtaa aina ottaa huomioon että on kuollut… jossa pitäisi olla eroa… eikö pitäisikin? Tarkoitan, et koskaan tietäisi olevasi laatikossa, niinhän? Se on kuin olisi unessa laatikossa. En minä kyllä haluaisi nukkua laatikossa, huomaathan, en ilman ilmaa –  ensinnäkin heräisit kuolleena, ja missä olisit? Muualla kuin laatikossa. Rehellisesti sanoen, siitä osasta minä en pidä. Siksi en ajattele sitä…
Guil liikahtaa levottomasti, vetäen viittaansa ympärilleen.
Koska olisit avuton, etkö olisikin? Sillä tavalla sullottuna laatikkoon, siis, olisithan siellä ikuisesti. Vaikka ottaisi huomioon tosiasian että on kuollut, oikeastaan… kysy itseltäsi, mitä jos kysyisin sinulta – aion nyt sulloa sinut tähän laatikkoon, oletko mieluummin elossa vai kuollut? Luonnollisesti, olisit mielummin elossa. Elämä laatikossa on parempi kuin ei elämää lainkaan. Olettaisin. Ainakin olisi mahdollisuus. Voisit maata siellä ajatellen – no, ainakaan en ole kuollut! Kohta joku koputtaa kanteen ja käskee minua tulemaan ulos. (hakkaa lattiaa nyrkeillään) ’Hei sinä kukaikinä! Tule pois sieltä!’
Guil (hyppää rajusti pystyyn) Ei sinun tarvitse hakata sitä kuoliaaksi!
Tauko.
Ros En ajattelisi sitä jos olisin sinä. Siinä vain masentuisi. (Tauko.) Ikuisuus on kamala ajatus. Siis, mihin se loppuu? (Tauko, sitten iloisesti) Kaksi varhaista kristittyä sattuivat tapaamaan taivaassa. ’Jopas Saul tarsolainen!’ toinen huusi. ’Mitä sinä täällä teet?’… ’ Tarsoalainen, pah’, toinen vastasi. ’Minä olen jo Paavali’ (Nousee levottomasti ja heiluttaa käsivarsiaan) He eivät välitä. Me emme ole minkään arvoisia. Voisimme pysyä hiljaa kunnes kasvomme vihertävät, he eivät tulisi.
Guil Sininen, punainen.
Ros Kristitty, muslimi ja juutalainen sattuivat tapaamaan suljetulla vaunulla… ’Silverstein!’ huusi juutalainen, ’Kuka on ystäväsi?’ … ’Hänen nimensä on Abdullah’, muslimi vastasi, ’mutta hän ei ole ystäväni, sen jälkeen kun hän vaihtoi uskoa’. (Hän nousee taas, polkee jalkaa ja huutaa laitoihin) No niin, me tiedämme että olette siellä! Tulkaa tänne juttelemaan! (Tauko.) Meillä ei ole minkäänlaista valtaa. Ei minkäänlaista… (Hän astahtaa) Millainenkohan oli hetki, kun kuolemasta tiesi ensimmäisen kerran? Sellainen on täytynyt olla, hetki lapsuudessa, kun ensimmäisen kerran oivalsi, ettei ole täällä ikuisesti. Sen on täytynyt olla järkyttävää – aina muistissa. Ja silti en muista sitä. En koskaan oivaltanut sitä. Mitä siitä pitäisi ajatella? Jo syntymässä meidän on täytynyt olla tietoisia, että tulemme kuolemaan. Ennen kuin tiedämme sille sanaa, ennen kuin tiedämme että on sanoja, sieltä me tulimme, verisinä ja rääkyvinä mukanamme tieto että kaikilla maailman rajoilla on vain yksi suunta, ja sen ainoa mitta on aika. (Hän pohtii, tullen epätoivoisemmaksi ja kiivaammaksi) Hindu, buddhalainen ja leijonankesyttäjä sattuvat tapaamaan sirkuksessa Indokiinan rajalla. (Hän huudahtaa) He käyttävät meitä hyväkseen! No, minä en hyväksy sitä! Jatkossa, se huomioidaan. (Hän pyörähtää taas katsoakseen näyttämän laitoihin) Pysykää sitten poissa! Kiellän ketään tulemasta! (Kukaan ei tule – Hengittäen raskaasti) Nyt on parempi…
Heti perään hänen takanaan astuu sisään mahtava kulkue, mukanaan Claudius, Gertrude, Polonius ja Ophelia. Claudius ottaa Rosin käsikynkkään ja on välittömästi syvällä keskustelusta: Asiayhteys on Shakespeare III näytös, 1. kohtaus. Guil katsoo yhä yleisöön kun Claudius, Ros ja muut kävelevät takanäyttämölle ja kääntyvät.
Guil Kuolema josta seuraa ikuisuus… Pahin molemmista sanoista. Se on kamala ajatus.
Hän kääntyy takanäyttämölle päin juuri ajoissa johtaakseen keskustelua Claudiuksen kanssa. Gertrude ja Ros kävelevät toiseen suuntaan.
Gertude Ottiko hän teidät hyvin vastaan?
Ros Kuin herrasmiehen kuuluukin
Guil (Palaa ajassa keskustelunavaukseen) Vaikka väkinäisen tuntuisesti *
Ros (Valkoinen valhe ja hän tietää ja huomaa sen, ehkä kiinnittäen Guilin huomion) Ja vaikka saita oli puheissaan, hän ei kysymyksiä kiertänyt *
Gertrude Kutsuitteko hänet huvituksiin? *
Ros Matkalla sattumalta kohtasimme kiertävän teatteriseurueen, siitä kerroimme, hän ilahtuvan näytti. Seurue on nyt täällä. Luultavasti näytös on tänä iltana. *
Polonius Totta, majesteetti. Teidät molemmat on kutsuttu esitystä katsomaan. Hamlet pyysi välittämään kutsun. *
Claudius Tulemme mielihyvin. Hauska kuulla ettei Hamlet ole poikkiteloin. Mainiota, herrat, häntä rohkaiskaa tällä tiellä. *
Ros Kyllä, herrani.
Claudius (Ohjaten saattuetta pois) Mene, puolisoni, sinäkin. Olemme salaa järjestäneet niin, että Hamlet kohtaa Ophelian kuin sattumalta…
Ophelia ja Gertrud poistuvat.

---

* merkityt suoraan Eeva-Liisa Mannerin Hamlet suomennoksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti