Ruusu

Ruusu

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. Joulukuuta - Tragedian päätös ja kiitokset


Guil (huolestuneena) Hän ei tule takaisin?
Peluri Tuskin.
Ros Sitten hän on kuollut. Meille on sama kuin hän olisi kuollut.
Peluri Tai hänelle on sama kuin me olisimme. (Hän menee ja istuu lattialle toiseen laitaan.) Ei paha, eihän?
Guil (Hermostuneesti) Mutta ei hän voi – Meidän pitäisi olla – Meillä on kirje – Menemme Englantiin mukanamme kirje kuninkaalle –
Peluri Kyllä, kaikki tuo vaikuttaa varmalta. Onnittelen teitä tilanteenne selkeydestä.
Guil Mutta et ymmärrä – se sisältää – meille on annettu ohjeet – Koko juttu on turha ilman häntä.
Peluri Merirosvot voivat tapahtua kenelle vain. Viekää vain kirje. He lähettävät Englannista lähettiläitä selittämään…
Guil (Levottomasti) En ymmärrä – Merirosvot jättivät meidät aavalle ulapalle – kuivin suin – juoksemaan ympyrää – (Raivoissaan) Merirosvot jättivät meidät pulaan!
Peluri (Rahoitellen) No no…
Guil (Lähellä kyyneliä) Mikään ei ratkea ilman häntä…
Peluri No..!
Guil Tarvitsemme Hamletin että pääsemme vapaiksi!
Peluri No!
Guil Mitä meidän pitäisi tehdä?
Peluri Näin.
Kääntyy pois, menee ehkä makaamaan. Ros ja Guil erillään.
Ros Taas pelastettu.
Guil Pelastettu miltä?
Ros huokaa.
Ros Aurinko laskee. (Tauko.) Kohta on yö. (Tauko.) Jos tuo on länsi. (Tauko.) Paitsi jos olemme –
Guil (Huutaa) Ole hiljaa! En jaksa enää! Luuletko että keskustelu auttaa meitä tässä?
Ros (Loukkaantuneena, yrittäen epätoivoisesti miellyttää) Minä – Lyön vetoa että kaikki syntymävuotenani saamani raha kerrottuna kahdella on pariton luku.
Guil (vaikertaa) Eii
Ros Sinun syntymävuotenasi!
Guil lyö hänet maahan.
Guil (murtuneena) Olemme matkustaneet liian kauas, ja vauhtimme on ottanut vallan; liikumme laiskasti kohti ikuisuutta, ilman mahdollisuutta armoon tai toivoon tai selitykseen.
Ros Ole iloinen – jos et ole edes iloinen mitä hyötyä selviämisestä on? (Nousee ylös.) Me selviämme. Meidän pitää varmaan vain jatkaa.
Guil Jatkaa minne?
Ros Englantiin.
Guil Englantiin! Se on umpikuja. En muutenkaan uskonut siihen.
Ros Meidän täytyy vain tehdä raporttimme ja se on siinä. Varmastikin.
Guil Minä en usko sitä – Ranta, satama, sanotaan – ja me nousemme maihin ja pysäytämme jonkun ja sanomme – Missä kuningas on? – ja hän sanoo, no, kulkekaa tuota tietä ja kääntykää ensimmäisestä risteyksestä vasempaan ja – (raivoissaan) En usko sitä ollenkaan!
Ros Se ei kuullosta kovin todennäköiseltä.
Guil Ja vaikka tapaisimme hänet kasvotusten, mitä sanoisimme?
Ros Sanoisimme – olemme saapuneet!
Guil (Kuninkaallisesti) Keitä te olette?
Ros Olemme Guildenstern ja Rosencrantz!
Guil Kumpi on kumpi?
Ros No, minä olen – Sinä olet –
Guil Mistä on kyse?
Ros No, me olimme tuomassa Hamletia – mutta sitten merirosvot –
Guil En nyt oikein ymmärrä. Keitä nämä ihmiset ovat, ja mitä tekemistä heillä on minun kanssani? Te ilmestytte yhtäkkiä ja kerrotte uskomattoman tarinan –
Ros (Esittelee kirjettä) Meillä on kirje –
Guil (Nappaa kirjeen, avaa sen) Kirje – kyllä – todellakin. Jopas jotain… kirje… (Lukee) ’Englannin ollessa Tanskan uskollinen alamainen… rakkaus maiden välillä kuin palmunlehvä kukoistaisi, ja niin edelleen… Näistä sisällöistä tietoisena, ilman minkäänlaista viivästystä, tulee nämä viestinviejät, Rosencrantz ja Guildenstern, välittömästi tapattaa – ’
Guil lukee kirjeen uudestaan. Ros nappaa sen. Guil nappaa sen takaisin. Ros nappaa sen puoliksi. He lukevat sen yhdessä ja katsovat ylös.
Peluri nousee jaloilleen, kävelee tynnyrilleen ja potkaisee ja huutaa siihen:
Peluri He ovat poissa – Se on ohi!
Yksi kerrallaan Traagikot tulevat esiin tynnyristä, niin mahdotonta kuin se onkin, ja muodostavat uhkaavanrenkaan edelleen kauhistuneiden ja hypnotisoituneiden Rosin ja Guilin ympärille.
Guil (Hiljaa.) Teimme virheen kun nousimme laivaan. Voimme liikkua, tietysti, vaihtaa suuntaa, pyörähdellä ympäriinsä, mutta liikkeemme sisältyvät isompaan, joka kuljettaa meitä vääjäämättömästi tuulen ja virtausten…
Ros He halusivat aiheuttaa meille pahaa, eikö niin? Alusta asti. Kuka olisi uskonut että olemme niin tärkeitä?
Guil Mutta miksi? Tämäkö oli sen kaiken merkitys? Keitä me olemme, kun niin moni asia suuntasi vain meidän pieniin kuolemiimme? (Tuskaisena pelurille) Keitä me olemme?
Peluri Te olette Rosencrantz ja Guildenstern. Se on tarpeeksi.
Guil Ei – Se ei ole tarpeeksi. Tietää niin vähän – tällaiseen loppuun – ja silti, lopulta, olla saamatta minkäänlaista selitystä…
Peluri Meidän kokemuksellamme, suurin osa asioista päättyy kuolemaan.
Guil (Pelkoa, kostoa, halveksuntaa) Teidän kokemuksellanne? – Näyttelijät!
Hän vetää tikarin Pelurin vyöltä ja pitää sen kärkeä pelurin kurkulla: Peluri peruuttaa ja Guil astelee eteenpäin, puhuen hiljaisemmin.
Minä puhun kuolemasta – sinä et ole koskaan kokenut sitä. Sitä ei voi näytellä. Kuolet tuhansia arkisia kuolemia – täysin ilman kiivautta joka puristaa sinusta elämän… ja missään veri ei seisahdu. Koska kuitenkin kun kuolet, tiedät palaavasi takaisin eri saappaissa. Mutta kukaan ei nouse kuoleman jälkeen – siinä ei ole suosionosoituksia – on vain hiljaisuus ja joitain vanhoja vaatteita, ja se on – kuolema –
Hän iskee tikarin kokonaan sisään. Peluri seisoo silmät suurina kauhusta, tarraa haavaan terän vetäytyessä pois: hän pitää päästää pieniä voihkaisuja kaatuessaan polvilleen ja sitten kokonaan maahan.
Hänen kuollessaan, Guil, pelokkaana, korkealta, lähes hysteerisenä, pyörähtää Traagikoihin päin.
Jos meillä on kohtalo, niin oli hänelläkin – ja jos tämä on meidän, tuo oli hänen – ja jos meille ei ole selityksiä, niin hänellekään ei kuulu olla –
Traagikot katsovat Pelurin kuolemista: kiinnostuneina. Lopulta Peluri makaa paikallaan. Lyhyt hiljaisuus. Sitten Traagikot alkavat taputtaa aidosti ihaillen. Peluri nousee ylös, pyyhkien vaatteitaan.
Peluri (vaatimattomasti) Oi, no, no herrat – älkää imarrelko – se oli vain kelvollinen –
Traagikot onnittelevat häntä edelleen. Peluri lähestyy Guilia joka seisoo jähmettyneenä pidellen tikaria.
Mitä pidit? (Tauko.) Näetkö, tämä on sellainen kuolema johon he uskovat – se oli odotettavissa.
Hän ojentaa kätensä ottaakseen tikarin. Guil laittaa hitaasti tikarin kärjen Pelurin kättä vasten ja työntää… Terä luisuu kahvaan. Peluri hymyilee, ottaa tikarin.
Hetken luulit että minä – huijasin.
Ros vapauttaa oman jännityksensä hermostuneella naurulla.
 Ros Oi, todella hyvä! Todella hyvä! Uskoin ihan todella – etkö sinäkin uskonut häntä – (taputtaa käsiään) Uudestaan! Uudestaan!
Peluri (käynnistyen, käsivarret levällään, ammattilainen) Kuolemia kaiken ikäisille ja kaikkiin tilaisuuksiin! Kuolemia keskeytyksiin, kouristuksiin, keuhkotautiin, viiltoihin, teloitukseen,  tukehtumiseen ja aliravitsemukseen -! Huippuunsa vedettyyn verilöylyyn, myrkyllä ja teräksellä –! Kaksoiskuolemia kaksintaisteluissa -! Näytös!
Alfred, edelleen kuningattaren asussa, kuolee myrkytykseen: Peluri tappaa Kuninkaan pistomiekalla, ja kamppailee neljännen Traagikon kanssa, ja kaksi ’Vakoojaa’, samoissa asuissa kuin Ros ja Guil, puukotetaan kuten aiemmin.
Valo himmenee näyttämön takaosassa tapahtumien kuolemien yllä.
Kuolemat kuolemien keskellä – traagisesti, romanttisesti.
Joten siihen on loppu – se on arkista: valo menee elämän mukana, ja elämäsi talvella pimeä tulee varhain…
Guil (väsyneenä, uupuneena, mutta edelleen kärsimättömyyden reunalla; pantomiimin yli) Ei… ei… Ei meille, ei noin. Kuoleminen ei ole romanttista, ja kuolema ei ole peli joka on pian ohi… kuolema ei ole mitään… kuolema ei ole… Se on läsnäolon puute, ei muuta… ikuinen hetki josta ei koskaan palaa… aukko jota ei näe, ja kun tuuli puhaltaa siitä läpi ei kuulu ääntä…
Takanäyttämö on pimentynyt. Vain Ros ja Guil ovat näkyvillä, Rosin taputuksen häipyessä hiljaisuuteen.
Lyhyt tauko.
Ros Se on siinä sitten, eikö olekin? (ei vastausta, hän katsoo eteenpäin) Aurinko laskee. Tai maa nousee, kuten muodikas teoria sanoo. (Lyhyt tauko.) Vaikka ei sillä ole väliä. (Tauko.) Mistä tässä kaikessa oli kyse? Mistä se alkoi? (Tauko, ei vastausta) Emmekö olisi voineet vain pysyä paikoillamme. Siis, eihän kukaan tule repimään meitä pois… Heidän pitää vain odottaa. Olemme vielä nuoria… kunnossa… meillä on vuosia… (tauko, ei vastausta.) (Huudahdus.) Emme ole tehneet mitään väärin! Emme vahingoittaneet ketään. Niinhän?
Guil En muista.
Ros kokoaa itsensä.
Ros Hyvä on, sitten.  En välitä. Olen saanut tarpeekseni. Toden sanoakseni, olen helpottunut.
Ja hän katoaa näkyvistä. Guil ei huomaa.
Guil Nimiämme huudetaan aamunkoitossa… viesti… kutsu… jossain on täytynyt olla hetki, jossain alussa, jossa olisimme voineet - kieltäytyä. Mutta jotenkin emme huomanneet sitä. (Hän katsoo ympärilleen ja tajuaa olevansa yksin.) Rosen -? Guil -? (Hän kasaa itsensä) No, tiedämme ensikerralla paremmin. Nyt näet minut, nyt –
Ja katoaa. Välittömästi koko näyttämö valaistuu, paljastaen takanäyttämöllä järjestäytyneenä suunnilleen samoille paikoille joissa kuolleet Traagikot olivat viimeksi, teos hovista ja ruumiista joka on Hamletin viimeinen kohtaus.
Eli: Kuningas, kuningatar, Laertes ja Hamlet kaikki kuolleena. Horatio pitelee Hamletia. Fortinabas on paikalla.
Samoin kaksi Viestintuojaa Englannista.
Viestintuojat Kamala näky. Uutisemme Englannista saapuvat liian myöhään, ihmiset joiden korville ne on tarkoitettu, ovat kuolleet. Meidän oli tarkoitus kertoa kuninkaalle, että hänen määräyksensä on toteutettu: Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet. Kuka meitä nyt kiittää?
Horatio Ei kuningas, vaikka olisikin elossa teitä kiittämässä. Hän ei koskaan määrännyt heitä kuolemaan. Mutta koska olette tulleet niin pian tämän verilöylyn jälkeen, Te Puolan taisteluista ja te Englannista, käskekää miehiänne nostamaan nämä ruumiit korkealle lavalle, ja antakaa minun kertoa maailmalle kuinka tämä tapahtui. Kuulette väkivaltaisia ja luonnottomia tekoja, kamalia onnettomuuksia, harkitsemattomia murhia, juonien ja uhkailun aiheuttamia kuolemia, ja lopulta murhanhimoisia suunnitelmia jotka kaatuivat suunnittelijoiden itsensä nilkkaan. Kaiken tämän voin teille selittää.
Mutta yllä olevan puheen aikana näytelmä pimenee, pimeän ja musiikin vallatessa.

Fin
Kiitokset
Haluan kiittää Tom Stoppardia tästä mahtavasta 'Rosencrantz and Guildenstern are dead' (London: Faber and Faber Limited, 1967)  näytelmästä ja elokuvasta, joka minut tähän projektiin inspiroi. Tarina ja hahmot ovat hänen ja minulla ei niihin ole mitään osaa eikä oikeutta. 
Kääntämisessen avustuksesta ensimmäiset kiitokset Eeva-Liisa Mannerille, jonka Hamlet -suomennoksesta otin repliikkejä kohdista, jotka olivat näytelmässä alkuperäistä Shakespearea. Osa repliikkien käännöksistä kuuluu myös Paavo Cajanderille (sekä hänen että Mannerin merkitty tekstiin erikseen).
Ja vielä paljon kunnioitusta MOT -sanakirjalle sekä Sparknotes -sivustolle, josta löysin Hamletin käännöksen moderniin englantiin, jota hyödynsin loppupuolella. 
Vielä iso kiitos kaikille jotka auttoivat tässä projektissa (Takkinen, Jismael, vanhampani), ja tietysti kaikille jotka jaksoivat lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti