Ruusu

Ruusu

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Räkäistä ja tarttuvaa

Aurinko on alkanut paistaa ja voi tehdä keväisiä asioita. Hymyilyttää.

Ehkä se oli vaan talvi ja pimeä joka piti pään niin maassa. Ei sillä, joululomien marraskuinen mustuus oli hienoa ja mukavaa. Lumettomuus ja pimeät tiet on kauniita ja silloin tekee mieli olla ulkona, mutta ei se mielialaa sen kummemmin nosta.

Joku kumma kaamosmasennus vain, kai. Nyt on aamulla jo valoisaa ja päivän jaksaa naurattaa ja ainakin just nyt tuntuu siltä että on joku suunta. Saisi vaan jonkun mukaan jonnekin, ihan vaan jonnekin päämäärättömästi metsään tai kaukaiseen tuntemattomaan urbaanilähiöön.

Ei vieläkään ole selkeetä tai helppoa, mutta vitut siitä.

Mikään, mikä oli perseestä eilen, ei ole mitenkään mystisesti paremmin, mutta vitut siitä.

Mä meen jumalauta asfaltille makaamaan ja nauran ihan helvetin lujaa koska nyt vaan tuntuu siltä. Tyhmä klisee kevätenergia mutta ihan sama hajotkaa te vaan sinne vitutuksen oravanpyöräänne.

Enkä jaksa olla kiva, piruilen koska se on hauskaa, deal with it. Piti taas lyödä päänsä tarpeeksi kovaa seinään, että osasi tajuta ettei sillä ole mitään väliä onko mussa jotain samaa vanhaa. Sitten pitää vaan löytää oma ihmisarvonsa jostain muualta.

Paskat kivenkolosta tai maakuopasta tai sillanalusesta pakopaikkana. Mä istun puunoksalla tai aurinkotuolissa siellä sillan alla aurinkolasit päässä ja vilkutan kun kävelette ohi varpaitanne tuijottaen.