Ruusu

Ruusu

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ylioppilaan puhe: oppimisesta ja opettamisesta

Valmistuin juuri Sammon keskusvankil- siis keskuslukiosta. Jostain syystä sain kunnian edustaa puolta vuosiluokastani, pitämällä lakkiaisjuhlassa uuden ylioppilaan puheen. Puhetta kirjoittaessani yirtin löytää netistä esimerkkejä alkuun pääsemiseksi, ja ajattelin nyt jakaa seuraaville samaan tilanteeseen joutuville oman versioni. Ehkä tästä on jollekkin iloa, apua tai hyötyä.



Hyvät ylioppilaat, arvoisa juhlakansa. Tänään lukiovuosien kova työ palkitaan.

Näiden valkoisten lakkien alla on piilossa käsittämätön määrä tietoa.

Sen lisäksi, että me olemme jokainen oppineet hallitsemaan yleissivistyksen perustan, ja meistä on koulittu yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, jokainen on kulkenut omaa polkuaan kohti jonkin oman alansa erikoisosaamista. Meistä löytyy kielitaitureita, luonnontieteilijöitä, historian ja ajattelun tuntijoita, urheilun ja viestinnän huippuosaajia - tai ainakin kaikkien näiden alkuja.

Näiden tietojen kanssa me tänään kävellemme ulos noista ovista, kohti jotain, mikä ketäkin odottaa, ja huomenna käytämme näitä taitoja ja teemme maailmaa itsemme näköiseksi.

Haluan lainata yhden painavan elämänohjeen  australialaiselta muusikolta, Tim Minchiniltä. Esitän sen ehkä enemmän elämänfilosofisena ajatuksena kaikille pureskeltavaksi, kuin ohjeena, sillä mitäpä minä tiedän elämästä sen enempää kuin tekään.

”Be a teacher” – ole opettaja.

Sinä tiedät ja osaat jotain arvokasta, jota muut eivät. Sinulla on ajatuksia joista muut voisivat oppia, vaikka itse pitäisit niitä itsestään selvyyksinä. Meillä on jokaisella jotain jaettavaa viisautta. Jotain, josta voi olla hyötyä myös jollekin muulle.

Ja koska elämä ei ole kilpailu, jossa se voittaa joka panttaa oman päänsä sisällä eniten tietoa, niin jos sinulla on vinkkejä, neuvoja tai ajatuksia, jaa ne eteenpäin. Jos uskot että puheillasi on arvoa, niillä on.

Sama ajatus pätee myös toisinpäin: kuunnelkaa, mitä muilla on teille sanottavaa. Yhtä lailla pitäkää korvanne auki, ja uskokaa siihen että muilla on teille vielä paljon opetettavaa.

Sillä hyvä opettaja on kuitenkin se, joka ei vain puhu, vaan myös kuuntelee. Joka on valmis miettimään uudelleen omia puheitaan, ja uskoo että oppilaillakin on jotain annettavaa. Hyvä opettaja on se, joka meille jää mieleen.

Vaikka lukiossa on ehtinyt opiskelun ohessa paljon muutakin, luulen että ne tarinat, joita me tulemme kouluajoistamme kertomaan, koskevat kuitenkin juuri opettajia. Mielenkiintoisia persoonia joiden tunnit jäivät mieleen, hupiveikkoja ja karismaattisia ammattilaisia tai sitä koulukaveria jolta on oppinut paljon elämästä.

Toivottavasti jokainen meistä on kohdannut sellaisen henkilön, jolta olemme oppineet jotain, jota olemme seuranneet ja ajatelleet: tuollainen minä haluan olla isona. Pyrkikää siihen.

Sillä tässä sitä nyt ollaan. Taas sukulaiset voivat voileipäkakun ohessa sanoa, kuinka me olemme kasvaneet isoiksi. Me voimme olla juuri sellaisia, kuin se ihailemamme ihminen.  


Haluan lopuksi kaikkien ylioppilaiden puolesta kiittää opettajia, vanhempia ja ystäviä tässä salissa. Kaikkia niitä, joilta me olemme oppineet  tärkeitä elämänohjeita, ja jotka on auttaneet meitä saamaan tämän lakin päähän. Kiitos.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Paljonko mahtaa muistaa

Sadan vuoden päästä, jonkun olion ajanlaskua, voisin muistella enkä muistaa mitään. Tämä päivä ja eilinen olisivat hukkuneet monien samankaltaisten sekaan, minäkin ehkä ihan kokonaan.

Joka vuosi talvisen kaupungin yö tuoksuu samalta seurasta riippumatta. Kevätaurinko tuntuu aina samalta, hymyilytti syystä tai ei. Joskus parhaatkin ovat hukkuneet yhdeksi sellaisista päivistä, jotka ovat kauneudestaan huolimatta kuin kaikki muutkin.

Tänään joku tuntuu ehkä kesän ensimmäiseltä perhoselta, mutta en muistaisi sitäkään ensivuonna. Tai ainakin on hyvä luottaa muutokseen, vaihtuvuuteen ja unohdukseen. Perhosen kuuluu kulkea kohtauksesta lepattaen läpi.

Jotkut asiat on tarkoitettu, mutta mikään ei tarkoita niitä kestävinä tai vakavina. Elämä on pelkkää alun ja lopun vaihtelua ja siinä välissä yritetään pysyä karusellin kyydissä, leikki leikkinä eikä sellaista ole kuin aikuisten oikeesti.

On helppo meloa virran mukaan ja heilutella ohi mennessään, nauttia vedenpinnasta sormenpäillä. On helppo sanoa ollutta ja mennyttä, käännyttäessä jo unohdettua.


Vaikkei linnunlaulu tai väärä risteys, niin virta ainakin jää sadan vuoden päähän, jotain ajanlaskua. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Yksi askel



Niin käy aina vain uudestaan.

Rinnallani seisoo jatkuvasti tumma, pelottava metsä. Käännyin mihin vain, se on aina vierelläni. Korkeampi kuin mikään vuori, syvempi kuin yksikään meri. Jokainen runko sama kuin viereinen; ota yksi askel, ja olet jo eksynyt läpäisemättömään hämärään. 

Mutta juuri siinä, missä pimeys alkaa, kasvaa mättäällä kirkkaita marjoja. Ja väistämättä kiusaukselle antaa periksi, syö nälkäänsä muutaman. Ne marjat maistuvat kauneudelta, ilolta ja tanssilta, kaikelta mitä elämältä on koskaan toivonut. Ja syödessäni tiedän, että syvemmällä metsässä niitä kasvaa lisää.

Mättäät ovat märkiä, maa multainen ja oksat teräviä, kulkeminen on hidasta mutta eksyminen välitöntä. Ilmassa tuoksuu lupaus. Ennen kuin huomaankaan en tiedä mistä tulin, missä on maa ja missä taivas ja kuka minä olen. On vain syvä, pimeä metsä joka ympäröi minut kaikkialta, ja usko, että jossain on rauhallinen pieni aukio jossa ilma on aurinkoinen ja jossa ilma tuoksuu marjoilta. Usko että on jokin palkinto, jokin syy miksi eksytän itseni syvemmälle. 

Mutta vaikka kuinka uskoisin seuraavani polkua joka vie jonnekin, se loppuu tyhjään. Marjat loppuvat kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Ei ole aukiota, ei punaisia mättäitä. Ei ole enää mitään. Joka suunnassa loputtomasti mustaa, ja marjojen maku on vain hento, katkeroitunut muisto. 

Teen saman virheen kerran toisensa jälkeen. Sorrun astumaan pois valoisalta polultani vain maistaakseni hieman. Ja jään koukkuun, enkä pääse takaisin ennen kuin olen taas kerran eksynyt, vaikka aina tiedän ja pelkään mitä on edessä. Toivon, että silläkertaa se on sen arvoista.

Aina vain, koska ne marjat maistuvat elämältä.