Ruusu

Ruusu

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Paljonko mahtaa muistaa

Sadan vuoden päästä, jonkun olion ajanlaskua, voisin muistella enkä muistaa mitään. Tämä päivä ja eilinen olisivat hukkuneet monien samankaltaisten sekaan, minäkin ehkä ihan kokonaan.

Joka vuosi talvisen kaupungin yö tuoksuu samalta seurasta riippumatta. Kevätaurinko tuntuu aina samalta, hymyilytti syystä tai ei. Joskus parhaatkin ovat hukkuneet yhdeksi sellaisista päivistä, jotka ovat kauneudestaan huolimatta kuin kaikki muutkin.

Tänään joku tuntuu ehkä kesän ensimmäiseltä perhoselta, mutta en muistaisi sitäkään ensivuonna. Tai ainakin on hyvä luottaa muutokseen, vaihtuvuuteen ja unohdukseen. Perhosen kuuluu kulkea kohtauksesta lepattaen läpi.

Jotkut asiat on tarkoitettu, mutta mikään ei tarkoita niitä kestävinä tai vakavina. Elämä on pelkkää alun ja lopun vaihtelua ja siinä välissä yritetään pysyä karusellin kyydissä, leikki leikkinä eikä sellaista ole kuin aikuisten oikeesti.

On helppo meloa virran mukaan ja heilutella ohi mennessään, nauttia vedenpinnasta sormenpäillä. On helppo sanoa ollutta ja mennyttä, käännyttäessä jo unohdettua.


Vaikkei linnunlaulu tai väärä risteys, niin virta ainakin jää sadan vuoden päähän, jotain ajanlaskua.